Relander ehdolla eduskuntaan 2027
10.7 Ilmoitin, että minut on valittu Perussuomalaisten Varsinais-Suomen vaalipiirin ehdokaslistalle 2027 Eduskuntavaaleihin. Olen tehnyt Varsinais-Suomessa vaikuttajatyötä PS:n riveissä pian 10 vuotta, olen saanut tämän vaalikauden aikana paljon eri muodoissa pyyntöjä lähteä kisaamaan kansanedustajan paikasta, kiitän vahvasti luottamuksesta, uskon, että minulla tulee olemaan paljon annettavaa 18.4.2027 käytäviin eduskuntavaaleihin. Alunperin keskeisiä syitä politiikkaan mukaan lähtemiseen oli maahanmuuttokysymys, kaupunkien katukuva on rajusti muuttunut Suomessa ja maahanmuuton lieveilmiöt ovat täyttäneet niin vankilamme, kuin tyhjentäneet valtion rahakirstun. Enää turvattomat kadut eivät ole profiloituneet vain suurten kaupunkien ongelmiksi, vaan jengiytyminen ja levottomuudet ovat saavuttaneet jo keskisuuria ja pienempiäkin kaupunkejamme, Orpon hallitus on Perussuomalaisten paineen alla saanut hyviä tiukkoja uusia lakeja aikaan, mutta ne eivät vielä riitä, kun tilanne päästettiin aikaisemmin niin pahaksi, eittämättä tarvitaan vielä toinen vaalikausi historian vastuullisinta maahanmuuttopolitiikkaa. ...