Kirjoitus seutukuntapäätöksestä AVL 30.6.2026
Salon Seudulle on tullut ja tulee merkittäviä investointeja eri aloille, tavarataloja, puolustusteollisuutta, työpaikkoja, yrityksiä, iltatorille kokoontuu tuhansia ihmisiä joka torstai. Nykyaikainen poliisiasema ja erilaisia maankuuluja vetonauloja on lähi vuosina syntynyt kokoajan Salon seudulle, ruokakokemuksista kurpitsoihin tai Sauli Niinistön urheilupuiston valtavaan lapsiperhetapahtumaan. Salon Seudulta saa jatkuvasti lukea positiivisia asioita ja kaupungin alue selvästi elpyy. Koski Tl on aina kuulunut Loimaan seutukuntaan ja päätti jäädä sinne. Ihmettelen syvästi miksi, Loimaalle jäämistä kannattaneet päättäjätkään eivät oikein osanneet kunnolla perustella valintaansa vaan puhuivat minulle hämyiseksi jääneestä yhteistyöstä ja lopulta kunnanhallituksen yksimielistä esitystä siirtyä Salon suuntaan kannatti valtuustossa vain Perussuomalaisten ryhmä. Omassa puheenvuorossani kerroin, kuinka helppo on elää, kun säilyttää oman linjansa eilen tänään ja huomenna ja lisäsin, että meidän Koskelaisten on tehtävä omat päätökset kuntamme edun eteen vaikka jokaisesta ilmansuunnasta lobattiin kovin. Olemme tilivelvollisia ensisijaisesti Kosken Tl Kuntalaisille. ...